Tää tammi on nähny maailmaa. Se on lähteny kasvamaan jo 50-luvulla, Jämijärvellä 1957 tarkalleen. Sillon vielä laivat oli puuta, miehet rautaa ja kouluun hiihdettiin ylämakeen molempiin suuntiin kesät talvet. Kiire ei painanu päälle ja iltasin hengailtiin livenä tanssipaikoilla, sillon ei aika kulunu ruutua sormella sutiessa.

Siinä se on seissy vuosikymmenet pihapuuna, kattonu sivusta perheen leikkejä ja sitä, kun lapset kasvo ja muutti maailmalle. Jos tää puu osais puhua, se varmaan hohottais niille jutuille, mitä se on pihapiirissä kuullu.

Sitte tuli aika siirtyä "eläkkeelle". Tammi jätti Jämijärven tuulet ja muutti Huittisten hiljaisuuteen. No, "hiljaisuus" on tietty suhteellista, siellä se on pari vuotta kuivunu ja kuunnellu, ku sirkkeli on huutanu siinä vieressä. Tammi itte ei oo ollu toisaalta moksiskaan, se on kovaa tekoa.

”Ei mittää hosumist”, sano tammiki, ja päätti kuivua ihan rauhassa, ettei tuu sanomista.

Nyt tää pitkä matka tiivistyy korvakoruihin. Vaikka pala on pieni, siinä näkyy koko tää 70 vuoden historia. Jokanen syy ja kuvio on tarkasti harkittu luonnon toimesta. Siks ei oo kahta samanlaista paria, eikä pidäkään olla, kuka nyt haluis näyttää ihan samalta ku naapuri?

Tammessa on semmonen lämmin sävy, joka sopii melkein minkä kans vaan. Se ei huuda ittestään numeroo, mut kyl se huomataan. Se on vähän niinku se hiljanen tyyppi juhlissa, jolla on ne kaikkein parhaat jutut, jos vaan malttaa kuunnella.